Naantalin Kirjajuhlia vietetään jälleen 6–9. elokuuta 2026.
Vuoden 2026 Naantalin Kirjajuhlien teemana on sovinto.
Juhlien esiintyjäkaarti koostuu Suomen eturivin kirjailijoista ja taiteilijoista. Luvassa on inspiroivia ja viihdyttäviä keskusteluja, musiikkia ja teatteritaidetta.
Naantalin Kirjajuhlien tapahtumapaikkana on tuttuun tapaan Naantalin Kaivohuone. Kirjajuhlat juontaa radiotoimittaja ja lavarunoilija Kalle Talonen. Tapahtumapaikalla kirjojen myynnistä vastaa Pieni Kirjapuoti.
Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.
Lipunmyynti aukeaa 17.3. klo 12.
Arkkipiispa Tapio Luoma avaa Kirjajuhlat Naantalin Kaivohuoneella, minkä jälkeen Suomen ensimmäisenä kirjailijana mainittu munkkiveli Jöns Budde julistaa lukurauhan.
Avajaisissa nähdään näyttelijä Annika Junnon monologi Keittokirja Neurootikoille, joka on dramatisoitu Miki Liukkosen romaanista O. Se kertoo tarinan voimakkaista pakkoajatuksista kärsivästä henkilöstä, joka yrittää parhaansa mukaan valmistaa
reseptin mukaisen kanaviillokin todistaakseen itselleen ja muille, ettei ole oman mielensä uhri. Lisäksi maistiaisia illan konsertista tarjoilevat laulusolistit Oona Airola ja Jussi Chydenius sekä muusikot Kalle Chydenius, Risto Kupiainen ja Sami Kuoppamäki.
Tapahtuman kesto on noin 1 t 30 min. Vapaa pääsy.
Naantalin Kaivohuone, Nunnakatu 4.
Kaj Chydenius toteutti elämänsä aikana eri laulajien kanssa satoja Laulustudio Kaj Chydenius -konsertteja. Säveltäjämestarin menehdyttyä hänen poikansa Jussi ja Kalle Chydenius ovat päättäneet jatkaa tätä perinnettä. Naantalin Kirjajuhlien konsertissa kuullaan valikoima rakastetun säveltäjän lauluja hänen pitkän uransa varrelta.
Konsertin laulusolisteina esiintyvät Oona Airola ja Jussi Chydenius. Heidän kanssaan esiintyvät muusikot Kalle Chydenius, Risto Kupiainen ja Sami Kuoppamäki.
Esityksen kesto noin 2 h sisältäen väliajan.
Naantalin Kaivohuone, Nunnakatu 4.
1920-luvun Berliinissä nainen haluaa eroon väkivaltaisesta miehestään ja syöttää tälle rotanmyrkkyä. Samaan aikaan tunnettu kirjailija kamppailee omien ristiriitojensa kanssa ja kirjoittaa romaania myrkkymurhasta. Vartiaisen esikoisromaani on tosielämän tapausta
kuvaava kertomus murhasta, josta tuli tarina. Monipuolisesti kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen perehtynyt Vartiainen asuu Naantalissa. Häneltä on aiemmin julkaistu kirjallisuutta käsitteleviä tietokirjoja ja esseistiikkaa.
• Haastattelijana toimittaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Esa Silander.
Säveltäjä ja kapellimestari Esa-Pekka Salonen on klassisen musiikin tähti vailla vertaa ja yksi tunnetuimmista suomalaisista maailmalla. Kirjailija ja toimittaja Suna Vuoren kirjoittamassa elämäkerrassa Salonen kertoo työstään ja elämästään helposti lähestyttävästi, hauskasti ja henkevästi. Samalla hän avaa ajatteluaan, maailmankuvallisia lähtökohtiaan sekä musiikillisia vaikutteitaan. Teos on myös puheenvuoro
taiteen ja kulttuurin puolesta.
• Haastattelijana kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola.
Kauneus on syy elää, kun nykyhetki on kivusta pimeä. Kauneuksien lokikirja tarkentaa historian ihmisen kokoiseksi. Se rakentuu henkilökohtaisen muistin, dokumentaarisen aineiston ja tämän päivän sotien väliselle jännitteelle. Teos on kunnianhimoinen kertomus lapsena koetun väkivallan pitkäaikaisista seurauksista ja siitä, miten yksityinen
muisti kytkeytyy yhteiseen väkivallan kokemukseen. Hirvonen on palkittu kirjailija, dokumentaristi ja ihmisoikeusaktivisti.
• Haastattelijana sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö.
Kiteytyneen ilmaisun mestarin viidestoista romaani on herkkävireinen kuvaus
kirjoittamisen pakosta ja sanoista, jotka pelastavat. Kirjailija on päättänyt lopettaa
kirjoittamisen, kunnes pikkuhiljaa sanat ja lauseet alkavat kuin varkain pyrkiä paperille.Kun eletty elämä vähitellen kiertyy tarinan muotoon, kirjailija tuntee olevansa jälleen elossa. Jalosen laaja tuotanto käsittää niin aikuisten kuin lasten kirjoja. Hänen teoksiaan on käännetty monelle kielelle, ja ne ovat saaneet useita palkintoja.
• Haastattelijana kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen.
Venla-palkitut kirjoittajat Anna Brotkin ja Jukka Lindström puhuvat suhteestaan kirjoittamiseen, kirjallisuuteen ja yhteiskunnan ilmiöihin. Talk show -isäntä Jukka Lindström on supersuositun Kovan viikon ilta -satiiriohjelman kasvot mutta myös yksi sen käsikirjoittajista. Komediaan erikoistunut käsikirjoittaja Anna Brotkin on luonut palkitun Aikuiset-sarjan sekä käsikirjoittanut muun muassa tv-sarjoja Atlantis Pasila, Rakkaat lapset ja Pohjolan laki.
• Haastattelijana toimittaja ja lavarunoilija Kalle Talonen.
Yksityisetsivä Jussi Vares on kahden oudon mysteerin kimpussa marraskuisessa Turussa. Hänen toimeksiantonaan on selvittää Päivänkakkaratytön kohtalo.
Miksi nuoren naisen oli kuoltava? Jäljet kylmenevät, ja Varekselle tarjotaan jo
seuraavaa toimeksiantoa: paikallinen liikemies on kadonnut. Armoitettu dekkaristi Reijo Mäki on kirjoittanut jo yli 50 teosta, ja hänen tunnetuin hahmonsa, turkulainen yksityisetsivä Jussi Vares on valloittanut myös näyttämöllä ja valkokankaalla.
• Haastattelijana Esa Silander.
Hilja Valtonen – Suffragetti ja painosten herratar on kertomus rohkeudesta, suosiosta ja sitkeästä omanarvontunnosta. Se on tarina kirjailijasta, jonka teoksia yleisö rakasti ja kriitikot epäilivät – naisille suunnattua viihdettä ei pidetty oikeana kirjallisuutena. Silti Valtonen rakensi uran, joka kesti vuosikymmeniä ja on puhutellut monia sukupolvia. Kirjailija ja toimittaja Anna-Liisa Haavikko on kirjoittanut useita
merkittäviä kirjailijaelämäkertoja muun muassa Kaari Utriosta ja Aila Meriluodosta.
• Haastattelijana Suvi Ahola.
Miten sodat alkavat – ja loppuvat? Arvostetun asiantuntijan kirja siitä, mitä voimme sodista ymmärtää. Venäjän hyökkäys Ukrainaan osoitti, että sota Euroopassa ei ole menneisyyden asia. Käihkö pureutuu kirjassaan sotateorian ydinkysymyksiin ja kertoo myös, miltä on tuntunut seurata itselleen läheisen maan eloonjäämiskamppailua. Käihkö on valtionpalkittu sotatieteiden dosentti Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa ja Suomen näkyvimpiä Ukrainan sodan asiantuntijoita. 10 oppia sodasta voitti maaliskuussa 2026 Vuoden tietokirja -palkinnon.
• Haastattelijana kirjailija Elina Hirvonen.
Edu Kettunen tunnetaan humaaneista sanoituksistaan, joissa erilaiset ihmiset elävät
tavallista arkipäiväänsä ja rakastetut menopelit kiitävät pölyisellä kasitiellä.
Ja tietysti koirat haukkuvat!
Tarinankertojana lyriikoistaan palkittu Kettunen on omaa luokkaansa. Laulunkirjoittajana hän nojaa vahvasti amerikkalaiseen singer-songwriter-perinteeseen.
Keväällä Edu Kettusen Lainatut lauseet -kiertueella kuullaan harvinaisia otoksia muille artisteille tehdyistä kappaleista nyt omina versioina. Ehkäpä näistäkin saadaan maistiaisia Naantalin Kirjajuhlilla!
Esityksen kesto noin 2 h sisältäen väliajan.
Naantalin Kaivohuone, Nunnakatu 4.
Kaksinkertaisen Finlandia-voittajan vavahduttava romaani aatteen palosta, joka tuhoaa ja parantaa. Tulee vuosi 1918, ja kaikki näkevät asioita, jotka mieluummin unohtaisivat. Tulevina vuosikymmeninä unohtamaan auttavat viina tai raittius, raha tai rakkaus.
Pikkukaupungin asukkaiden äänistä muodostuu kuva hyvistä tarkoituksista ja niiden usein rumista seurauksista. Kaiken keskeltä erottuu yksi itsepäinen rakkaustarina.
• Haastattelijana Seppo Puttonen.
Pitkän poliisinuran tehneen Kale Puontin kahdeksas Pasilan Myrkky -dekkari Mikke kertoo kovan onnen soturista, jonka rohkeus pettää väärällä hetkellä ja jonka sydän valitsee väärin. Kale Puonti työskenteli yli 30 vuotta Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa, ja hän on ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Mikke on vakuuttavan realistisen Pasilan Myrkky -dekkarisarjan kahdeksas osa. Suureen suosioon nousseiden dekkareiden pohjalta on tehty myös tv-sarja.
• Haastattelijana Esa Silander.
Lasse Lehtisen teos on dramaattinen kuvaus vuonna 1946 päättyneestä oikeudenkäynnistä, jossa Suomen valtiojohtoa tuomittiin syyllisiksi sotaan. Kirja kuvaa elävästi Suomen maaperällä koettua näytösoikeudenkäyntiä, jossa neuvostodiktatuuri ja kotimainen äärivasemmisto painoivat päälle ja janosivat valtaa. Ketkä olivat syyllisiä Suomen päätymiseen sodan osapuoleksi? Kysymys on yhä aiheellinen, kun syyllisyyttä sotiin taas arvioidaan.
• Haastattelijana akatemiaprofessori Erno Lehtinen.
”Turvallisuuden paras tae on, että sen takana seistään yhtenäisenä kansana.” Presidentti Sauli Niinistö kuvailee päiväkirjoihin ja muistiinpanoihin perustuen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan teitä ja tienristeyksiä virkakausillaan vuosina 2012–2024. Kaikki tiet turvaan on Suomen presidentin ainutlaatuinen kuvaus Suomen turvallisuudesta tapahtumien aitiopaikalta sekä kohtaamisista suurvaltojen johtajien kanssa.
• Haastattelijana toimittaja ja tietokirjailija Risto Uimonen.
Kirjeitä läsnäolosta on kahden naisen yhteinen matka sanojen, hiljaisuuden ja elämän ydinkysymysten äärelle. Finlandia-palkittu kirjailija Sirpa Kähkönen ja Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen kirjoittavat toisilleen läsnäolosta, hengellisestä kasvusta, uskosta ja oman tilan löytämisestä. Piispan ja kirjailijan kirjeenvaihto vie lukijan kahden
taidokkaasti kirjoittavan naisen maailmaan, jossa kysytään, mitä tarkoittaa olla aidosti läsnä.
• Haastattelijana Eeva-lehden päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki.
Finlandia-palkittu Eristystila – Kapinoivia naisia on kolmiosaisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Se kertoo ajasta, jolloin ihminen on niin nuori, että maailma avautuu mahdollisuuksien ja vastarinnan horisonttina ja siitä, mitä taiteilijaksi kasvaminen vaatii. Millaisia tarinoita kertoa silloin, kun mitään ei ole vielä ehtinyt tapahtua? Suomenruotsalainen Fagerholm on yksi Suomen arvostetuimmista nykykirjailijoista.
• Haastattelijana Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen.
Mitä eri aikojen kartat kertovat tämän päivän konfliktista? Palestiina ja Israel tarkoittavat yhtä aikaa lähes samaa ja täysin eri asioita. Timo R. Stewartin tietoteos auttaa hahmottamaan
tätä ristiriitaa eri aikoina piirrettyjen karttojen kautta. Vetävästi kirjoitettu teos johdattaa 1800-luvulta nykypäivään, lisää ymmärrystä Lähi-idän konfliktista ja kumoaa usein toistuvia väärinkäsityksiä. Valtiotieteiden tohtori Timo R. Stewart on politiikan tutkija ja tietokirjailija, joka on perehtynyt muun muassa Israel–Palestiina-konfliktiin.
• Haastattelijana Esa Silander.
Varjeltu on piinaavan koukuttava tarina katkeruudesta, kostosta ja menneiden sukupolvien tekemistä vääryyksistä. Se jatkaa valtavan suosion saavuttanutta Milo-sarjaa. Max Seeck on yksi Suomen menestyneimmistä kirjailijoista. Hänen kirjojaan on myyty maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta, ja hänen edellisen kirjasarjansa avaus Uskollinen lukija nousi The New York Timesin bestsellerlistalle ensimmäisenä suomalaisena teoksena sitten Sinuhe egyptiläisen.
• Haastattelijana Suvi Ahola.
Saa rumiakin tanssittaa on esitys suomalaisen elokuvamaailman legendasta, Siiri Angerkoskesta, joka näytteli elämänsä aikana ennätysmäärän elokuvarooleja: yli sadalla roolilla Angerkoski jätti Tauno Palon ja Ansa Ikosen kauas taakseen. Mutta kuka oli oikea Siiri kameran takana? Millaisia haaveita näyttelijätär kätki ronskin huumorin ja lujan ulkokuoren alle?
Näyttelijä Pinja Hahtolan aiemmat suomalaista kulttuurihistoriaa käsitelleet esitykset ovat saaneet ylistystä. Nyt Hahtola sukeltaa jälleen nykylasit silmillään historiaan – tällä kertaa valkokankaan valojen ja varjojen keskelle elokuvateollisuuden kulisseihin, aikaan, jolloin kamera rakasti nuoruutta ja kauneutta, eivätkä pirttihirmut mahtuneet heinälatoromantiikkaan.
Rooleissa: Pinja Hahtola
Ohjaus: Olka Horila
Tekniikka: Jere Kolehmainen
Esityksen kesto noin 2 h sisältäen väliajan.
Naantalin Kaivohuone, Nunnakatu 4.
Tositapahtumiin pohjautuva Augustan tehtävä aloittaa Heurlinin koulu -sarjan, joka seuraa rohkean ihmisen edistyksellistä elämää aikana, jolloin naisen rooli oli ennalta määrätty. Augustan tehtävä on pakahduttava tarina Suomen ensimmäisen edistyksellisen tyttökoulun perustajan Augusta Heurlinin (1826–1888) nuoruusvuosista. Thua Aalto on suomen kieltä rakastava sanataideohjaaja ja Turku-opas. Syvälliseen taustatyöhön pohjautuva Augustan tehtävä on hänen esikoisromaaninsa.
• Haastattelijana Suvi Ahola.
Kriittinen elämäkerta kirjailija Helvi Hämäläisestä kuljettaa läpi kuohuvan 1900-luvun. Hänen päiväkirjoihinsa pohjautuva henkilökuva tuo esiin sen, minkä Hämäläinen itse tahtoi peittää ja muistaa toisin. Hänestä tuli suomalaisen sivistyneistön haukansilmäinen tarkkailija, joka todisti 1930-luvun fasismin nousua ja vanhan maailman särkymistä. Tietokirjailija Minna Maijala on kiinnostunut kulttuurihistoriasta, todellisuuden tarinallistumisesta ja ihmiskuvan muutoksesta.
• Haastattelijana Helsingin yliopiston dosentti Ville Soimetsä.
Omakohtainen tietokirja etsii äitiä muistisairauden takaa. Tytär menettää äidin pala palalta mutta samalla löytää hänet erilaisista lähteistä, kuten valokuva-albumeista, kirjeistä, suvun kertomuksista ja puhuttelevista kaunokirjasitaateista. Koskettava teos koostuu tuokiokuvista, jotka muodostavat tarinan elämästä ennen ja nyt. Katoava äiti tarjoaa lohtua muistisairauden kanssa eläville. Pekanheimo on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, suomen kielen tohtori – ja paljasjalkainen turkulainen.
• Haastattelijana Suvi Ahola.
Asser ja Mirjam odottavat esikoislastaan 1960-luvun Lapissa, mutta nuorenparin leipä on tiukassa. Asser katoaa kesiksi erämaahan kullankiilto silmissään, ja Mirjam kasvattaa heidän lapsiaan. Kirjallisuustieteen maisteri ja kirjailija Inga Maggan kolmas romaani on vavahduttava sukusaaga kullankaivajasta ja vammaisen lapsen perheestä pohjoisen luonnon keskellä. Teoksessa pohjoisen erämaan henki ja ihmistä suuremmat voimat ovat läsnä vahvoina kuin Jäämeren tuuli tuntureilla.
• Haastattelijana Esa Silander.
Toimittaja ja kirjailija Suvi Auvinen haltioitui mikroskooppisen pienestä, hämmästyttävän kovista olosuhteista selviytyvästä karhukaisesta ja päätti selvittää, miten jokin niin pieni voi olla niin kestävä. Syntyi ahmittava teos, jonka mittakaava laajenee valtavan suuriin kysymyksiin: ihmislajin ja muun luonnon vaikeaan suhteeseen, tiedonjanon ja vallanhalun hintaan sekä kriiseistä selviytymiseen. Mestarillisesti rakennettu tietokirja kutsuu lukijan löytöretkelle karhukaisten jalanjäljille.
• Haastattelijana Esa Silander.
Uusimmassa teoksessaan kielitieteilijä ja tietokirjailija Janne Saarikivi tutkailee kielen olemusta monista näkökulmista. Kirjan ytimessä on kielen ja sen myötä ajattelun sitoutuminen tietyssä paikassa elävien ihmisten ruumiilliseen kokemukseen. Mistä luopuisimme, jos luopuisimme kielestämme? Teoksessa käsitellään myös kirjoituksen ja kielen eroja ja kytköksiä, musiikin suhdetta kieleen sekä tekoälyä.
• Haastattelijana runoilija Heli Laaksonen.
Anni Polviander, taiteilijanimeltään Anni Polva ajautui 1960-luvulla edustamaan kirjallisuuspiireissä huonoa kirjallisuutta. Kirjailija ja teatterimies Juha Hurme kertoo lapsuutensa taidekasvattajan Anni Polvan tarinan sankarin tarinana. Hurmeen mukaan Anni Polva oli rohkea ja päättäväinen ihminen, joka kirjoitti loisteliaasti, kun sille päälle sattui. Hurmeen teos näyttää, että vaikka painosten kuningatar Anni Polva oli Suomen nuijituin nainen, hän oli myös sitkein selviytyjä ja lopullinen voittaja.
Se, mitä et tiennyt Heli Laaksosen runoista, selviää tässä haastattelussa. Eniten puhutaan kuitenkin hänen uusimmasta kirjastansa: Ilone – Runoilijan värinkäsityksiä on maailman ensimmäinen lounaismurteella kirjoitettu värirunokirja. Laaksosen riemukkaiden runojen ja Elina Warstan kekseliäiden kuvitusten myötä isot ja pienet lukijat pääsevät virittäytymään värien näkemiseen ja ajattelemiseen. ”Tätä ei ol helppo usko, mut färi o färi vaa, ko joku sen näke. Jos sää et ol kattomas, se lakka heti olemast!”
• Haastattelijana Kalle Talonen.
Naantalin Kirjajuhlat päättyy kumppanuusmessuun Naantalin kirkossa. Musiikista vastaavat kanttori Miika Hartikainen ja huilisti Emma Anttila.